Parhaat maksutavat rahapelaamiseen vuonna 2024

Rahapelaaminen suosittua ajanvietettä monelle suomalaiselle. Enenevissä määrin tämä pelaaminen suuntautuu ulkomaalaisille nettikasinoille, ja näinpä myös Petteri Orpon kipparoima hallitus on parhaillaan aikeissa purkaa pitkät perinteet omaavan rahapelimonopolin. Tilalle tulee viimeistään ensi vuoden alussa lisenssijärjestelmä, jonka myötä myös ulkomailla toimivat pelialan yritykset pääsevät kotimaisille apajille.

Netttikasinoilla pelatessa maksutavaksi ei luonnollisestikaan käydä käteinen, vaan raha pitää saada siirrettyä pelitilille jollain tapaa sähköisesti. Tässä artikkelissa käsittelemme kaikkia suosituimpia ja parhaita maksutapoja rahapelaamiseen vuonna 2024.

Maksaminen onnistuu myös korteilla

Nettikasinot rantautuivat Suomen markkinoille jo kauan aikaa sitten. Ensimmäistä kertaa suomalaiset pääsivät ottamaan kontaktia niihin jo vuosituhannen alussa eli jo lähes neljännesvuosisata sitten. Tuolloin pelaaminen oli kuitenkin vielä aivan erilaista kuin nykyään, eivätkä rahansiirrotkaan olleet kovin sutjakkaita.

Alun perin ulkomaisilla nettikasinoilla ei ollut juuri muita meillä käypiä maksutapoja kuin luottokortti. Asiakkaan piti naputtaa korttinumeronsa nettikasinolle, jotta hän pääsi pelaamaan. Aikaisen netin aikoihin moni kuitenkin oli epäileväinen siitä, kuinka tietoturvallista pelaaminen olisi. Kun tähän yhdistetään se, että kasino-ohjelmistot piti tuohon aikaan vielä ladata erikseen tietokoneen muistiin, ei ole ihmekään, että pelaaminen ei heti ottanut tuulta alleen.

Tänäkin päivänä korttimaksaminen onnistuu käytännössä jokaisella nettikasinolla. Niin suosittua kuin se onkin, ei se kuitenkaan ole kätevin tai nopein tapa liikutella rahaa. Etenkin voittojen kotiuttaminen on korteilla perinteisesti todella hidasta. Saattaa mennä vaikkapa viisikin pankkipäivää ennen kuin kasinon lähettämät rahat saapuvat asiakkaan pankkitilille.

Pikapankkimenetelmät verrattain uusi ilmiö

Monen mielestä kaikkein kätevintä pelitilin rahoittaminen on nykyään niin sanotuilla pikapankkimenetelmillä. Näiden välityksellä rahaa ottavat mielellään vastaan pay n play -kasinoiksi tai pikakasinoiksi kutsutut kasinot, jotka naittavat yhteen tallettamisen ja kasinolle liittymisen.

Kun asiakas saapuu pay n play -kasinolle, pyydetään häntä heti etusivulla syöttämään talletussumma ja tekemään rahatalletus kasinolle. Talletussumman syöttämisen jälkeen asiakas kiidätetään saman tien oman pankkinsa tuttuun käyttöliittymään maksua vahvistamaan. Kun maksu sitten on vahvistettu omasta puhelimesta löytyvällä mobiilipankkisovelluksella, siirretään rahat tilille muitta mutkitta. Käytäntö on todella nopea, kätevä ja saumaton.

Pay n play -kasinoiden asiakkaiden ei tarvitse rekisteröityä kasinoilleen erikseen. Talletuksen ja sen yhteydessä suoritettavan vahvan tunnistautumisen avulla Euteller kasinot saavat vaivattomasti asiakkaansa tunnistamiseen tarvittavat tiedot. Kotimaisen Euteller-maksutavan lisäksi samaan kykenevät myös ruotsalaisia Trustlya, Zimpleriä ja Britea tukevat pikakasinot.

Kaikkein suurimpaan arvoon pay n play -kasinot nousevat kuitenkin voittojen kotiuttamisen vaiheessa. Siinä missä tavalliset kasinot nimittäin joutuvat vaatimaan asiakkaaltaan henkilöllisyyden varmistamista, ovat pikakasinot tehneet tämän jo kasinolle liittymisen yhteydessä. Näinpä asiakkaan voittorahat voidaan lähettää hänelle välittömästi. Nopeimmat kasinot maksavat voitot tilille vaivaisessa muutamassa sekunnissa!

Paysafecard kätevä lahjakäytössä

Paysafecard on lahjakorttimuotoinen maksutapa, joka käy maksutapana myös useilla nettikasinoilla. Suomesta Paysafecardeja pystyy ostamaan muun muassa Citymarketeista, Prismoista ja R-kioskeilta. Jokaiseen korttiin on kirjattu sen nimellisarvo, joka on yleensä jotakin 10 eurosta 100 euroon asti.

Paysafecardilla maksaminen nettikasinoilla on erityisen kätevää silloin, jos henkilö on saanut lahjakortin lahjaksi. Itselle Paysafecardeja ei kuitenkaan välttämättä kasinokäyttöä varten kannata hankkia, sillä voittojen kotiuttaminen on monesti hitusen monimutkaista näillä maksutavoilla. Syynä on se, että kasinot mieluiten maksavat asiakkaiden voitot samalla tavalla kuin millä talletus on tehty. Voittorahat on kuin onkin toki mahdollista saada haltuun muillakin keinoilla, mutta Paysafecardia kätevämmin se onnistuu esimerkiksi yllä esitellyillä pikapankkimenetelmillä.

Siru Mobile mahdollistaa mobiilimaksut

Neljäntenä ja viimeisenä haluamme mainita vielä kotimaisen maksutavan Siru Mobilen, joka ainoana menetelmänä mahdollistaa rahatalletusten tekemisen kännykkälaskua vastaan. Siru Mobilea käyttävällä ei toisin sanottuna tarvitse edes olla tilillään rahaa voidakseen pelata nettikasinolle.

Niin näppärältä kuin laskulla pelaaminen saattaa kuulostaa, ei sitä voi suositella varsinaisesti kenellekään. Siru Mobilen käytöstä nimittäin peritään melko korkeitakin kuluja, joten vaikkapa 20 euroa kasinolle tallettava voi joutua maksamaan merkittävän prosentin verran ekstraa talletuksestaan. Sen lisäksi laskumaksaminen ei lähtökohtaisesti ole kovinkaan vastuullista. Jos henkilöllä ei ole tilillään valmiiksi rahaa pelaamista varten, ei pelata kannata ollenkaan. Rahapelaamiseen tulee suhtautua ennemmin luksustuotteena kuin asiana, jota on pakko harjoittaa huonossakin rahatilanteessa.

Lopuksi

Tällä hetkellä nettikasinoiden maksutapakilpailun voittavat ylivoimaisesti pay n play -kasinoilta tutut pikamaksut. Ne ovat turvallisia, vastuullisia, nopeita ja helppokäyttöisiä, mitä ei muista saatavilla olevista maksutavoista voi sanoa.

Jätimme listaltamme tällä kertaa pois Netellerin ja Skrillin kaltaiset nettilompakot, jotka nekin ovat suhteellisen käteviä maksutapoja. Niiden käyttö kuitenkin vaatii erillistä rekisteröitymistä. Samaten pois jäivät kovaa nousua kasinomaailmassa ja muutenkin tekevät kryptovaluutat. Niiden osalta suurimpana haasteena on se, että suomalaisten suosimat maltalaiset kasinot eivät toistaiseksi suostu lisensoimaan niitä käyttäviä kasinoita. Tulevaisuudessa nämä asiat voivat muuttua, mutta vielä kirjoitushetkellä ei ollut se aika.