Suomalainen saa pelata Viron kasinoilla muttei ostaa virolaista lottokuponkia

Virossa asuu pysyvästi yli 7 000 suomalaista, ja vielä useammat viettävät maassa lomansa. Suomalaisten on helppo asua Virossa, koska kulttuurierot maidemme välillä eivät ole häiritsevän suuria.

Monet Virossa asuvat suomalaiset sanovat, etteivät he aina edes muista olevansa ulkomailla, koska elämä tuntuu samalta kuin Suomessa.

Aina silloin tällöin eteen kuitenkin tulee tilanteita, joissa asiat eivät menekään totutulla tavalla. Esimerkiksi lottokupongin ostaminen on Virossa yllättävän vaikeaa. Ilman virolaista henkilötunnusta lottorivin hankkiminen jää haaveeksi.

Onneksi suomalaiset voivat kuitenkin pelata virolaisilla nettikasinoilla, ja myös Viron kivijalkakasinot ottavat suomalaisasiakkaat lämpimästi vastaan. Tässä artikkelissa tutustumme Viroon kasinopelaajan näkökulmasta.

Monet virolaiset nettikasinot on tarkoitettu suomalaisille

Viron Vero- ja tullihallitus on vuodesta 2011 alkaen myöntänyt pelilisenssejä kansainväliseen kasinotoimintaan. Nykyään markkinoilla on valtava määrä Viron lisenssillä toimivia nettikasinoita, joiden tarjonta on suunniteltu suomalaiseen makuun sopivaksi.

Veikkauksen monopoliaseman vuoksi nettikasinot Viro -lisenssillä eivät saa markkinoida rahapelejä suomalaisille. Suomalaiset saavat kuitenkin täysin laillisesti pelata Viron kasinoilla riippumatta siitä, asuvatko he Virossa vai Suomessa.

Monet suomalaiset ovatkin päättäneet keskittää pelaamisensa Viron lisenssillä toimiville pelisivustoille.

Viron kasinoilla pärjää suomen kielellä

Suomalaiset ovat Viron nettikasinoille tärkeä kohderyhmä, joten ne kääntävät ja lokalisoivat sivustonsa huolellisesti.

Virolaiskasinoilla työskentelee paljon suomalaisia, joten suomenkielisen asiakaspalvelun järjestäminen ei tuota ongelmia. Voit milloin tahansa esittää kysymyksesi live-chatissa, ja sinulle vastataan selvällä suomella.

Voitot ovat verovapaita

Suomalaispelaajien kannalta on erinomainen asia, että Viro kuuluu Euroopan talousalueeseen.

EU on nimittäin päättänyt, että kaikkien jäsenmaiden kansalaiset saavat ETA-alueella lisensoiduilta nettikasinoilta verovapaat voitot.

Virolaiskasinoilta saaduista voitoista ei siis tarvitse maksaa senttiäkään veroa. Ei ihme, että useimmilla Top 10 kasinot -listoilla on vain Viron ja toisen verovapaan – Maltan lisenssin – kasinoita.

Kasinoilta löytyvät kaikki parhaat pelit

Jotta suomalaiset viihtyisivät nettikasinolla, sen pelivalikoimasta täytyy löytyä meille tuttuja pelejä.

Virolaiskasinot tuntevat suomalaisten maun ja varaavat pelikokoelmiinsa juuri oikeanlaisia kolikko-, pöytä- ja livekasinopelejä.

Monilla Viron kasinoilla on myös monipuolinen vedonlyöntiosio.

Bonukset houkuttelevat suomalaisia

Viron nettikasinoilla on Veikkaukseen verrattuna yksi ylivertainen ässä hihassa: ne tarjoavat asiakkailleen bonuksia.

Pelaajat saavat ilmaista pelirahaa, ilmaiskierroksia, käteispalautuksia ja monia muita rahanarvoisia etuja.

Lisäksi erilaiset palkintoarvonnat ja turnaukset tuovat usein pelitileille mukavasti täytettä.

Suomalaiset ovat tervetulleita Viron kivijalkakasinoille

Tallinnaa sanotaan Euroopan Las Vegasiksi, ja siihen on hyvä syy. Kaupungista löytyy monta kivijalkakasinoa, joiden tunnelma yltää maailman kuuluisimpien pelipaikkojen tasolle.

Kaikki Viron kivijalkakasinot ottavat mielellään suomalaisia asiakkaikseen. Muista vain ottaa henkilötodistus mukaan, sillä Viron kasinot ovat tarkkoja siitä, että alaikäiset eivät pääse lähellekään pelikoneita ja -pöytiä.

Verottajasta ei tarvitse huolehtia, sillä nettikasinoiden lailla myös Viron kivijalkakasinot ovat suomalaisille verovapaita. Tästä saamme kiittää Euroopan unionin vapaan liikkuvuuden periaatetta.

Mikä Tallinnan kasinoista on paras?

Tallinnan kasinoita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä jokaisella niistä on omat vahvuutensa. Yksi panostaa peliautomaattien määrään, toinen taas pokeriturnausten tasoon.

Myös tyylissä ja tunnelmassa on suuria eroja, sillä osa Viron kasinoista on huippumoderneja, osa taas huokuu vanhan ajan loistokkuutta. Riippuu siis pitkälti omasta maustasi, mikä kivijalkakasino tuntuu sinusta parhaalta.

Muun muassa nämä kasinot ovat erittäin suosittuja:

  1. Olympic Park Casino & Hotel
  2. CityCasino-ketjun kasinot
  3. Olympic Casino Olümpia

Jos sinulla on seuraavalla Viron-matkallasi aikaa tutustua vain yhteen kasinoon, sinun kannattaa valita Olympic Park Casino & Hotel. Se sijaitsee Hilton Tallinn Park -hotellissa aivan Tallinnan keskustassa. Tarjolla on hyvän pelivalikoiman lisäksi kaupungin paras coctail-baari, sushibaari ja laadukasta viihdeohjelmaa joka viikonloppu.

Virossa lottoaminen vaatii nykyään virolaista henkilötunnusta

Vaikka virolaiset eivät olekaan lotosta ihan yhtä innostuneita kuin suomalaiset, on monilla tapana lotota säännöllisesti. Virossa voi pelata muun muassa näitä lottopelejä:

  1. Viking Lotto
  2. Eurojackpot
  3. Jokker eli Jokeri
  4. Bingo Loto

Lottokuponkeja myydään Virossa kioskeilla aivan kuten Suomessakin. Ulkomaalaiset eivät kuitenkaan voi ostaa niitä, ellei heillä ole virolaista henkilötunnusta.

Tämä perustuu vuonna 2016 voimaan tulleeseen lakiin, jonka mukaan lottokuponkien ostajan on aina esitettävä henkilötodistuksensa. Suomalainen passi tai henkilökortti ei kelpaa, vaan ostajalla tulee olla nimenomaan virolainen henkilötunnus.

Syynä pelihaittojen torjunta

Virossa oleskelevien suomalaisten voi olla vaikea käsittää, miksi he eivät saa ostaa lottokuponkeja. Miksi juuri lotto on kielletty, kun muita rahapelejä saa pelata mielin määrin sekä kivijalka- että nettikasinoilla?

Viron päätös tuntuu kieltämättä mielivaltaiselta, mutta sille on olemassa järkevä syy. Jos pelaamisen hallinta tuottaa ongelmia, virolaispelaajat voivat ilmoittautua pelikieltolistalle. Listalla oleville henkilöille ei myydä minkäänlaisia rahapelejä.

Lottokupongin ostamisen yhteydessä tarkistetaan, ettei ostajan henkilötunnus ole kieltolistalla. Siksi kukaan ei saa ostaa rahapelejä ilman virolaista henkilötunnusta. Virossa pysyvästi majailevan suomalaisen kannattaa hankkia virolainen henkilötunnus, sillä se helpottaa lottoamisen lisäksi muidenkin asioiden hoitamista.

Yhteenveto

Viron pelilisenssillä toimivat nettikasinot sopivat erinomaisesti suomalaisille, sillä ne tarjoavat meille verovapaat voitot. Sivustot ovat suomenkielisiä ja asiakaspalvelussa osataan suomea. Mahtava peli- ja bonustarjonta pitävät huolen siitä, että suomalaiset viihtyvät Viron nettikasinoilla.

Myös Viron kivijalkakasinot ovat suomalaisten käytettävissä, ja nekin ovat verovapaita. Virossa asuvat suomalaiset pääsevät siis nauttimaan monipuolisista rahapeleistä niin netissä kuin kasinoillakin.

Lottokuponkeja suomalaiset eivät kuitenkaan saa ostaa, ellei heillä ole virolaista henkilötunnusta. Syynä on se, että henkilötunnuksen avulla varmistetaan, ettei ostajalla ole voimassa olevaa pelikieltoa.