Lotto – historiaa ja pelin eri versiot
Lotto arvottiin ensimmäisen kerran suomessa 1970-luvulla. Onnenpelin tarkoituksena on arvata mahdollisimman monta numeroa oikein, jotka arvotaan myöhemmin. Heti ensi hetkistä asti tästä rahapelistä tuli yksi suosituimmista rahapeleistä Suomessa. Lähes jokaisella suomalaisella on tapana täyttää lottokuponki viikoittain, ja toivoa että onni voittopotista osuisi joku päivä omalle kohdalle.
Nykyään rahapelaaminen on siirtynyt suurimmaksi osaksi nettiin. Lotosta on kehitetty useita eri versioita kuten Lotterier sverige, Euromillions ja Eurojackpot. Tämä rahapeliklassikko tarjoaa pelaajille jännitystä elämään viikosta toiseen!
Loton historia ulottuu tuhansien vuosien päähän
Kautta aikojen ihmiset ovat pelanneet rahapelejä, ja loton tyylisestä pelistä on löydetty merkkejä Kiinasta ajoittuen noin 200 eaa. Antiikin Roomasta kerrotaan, että lottoa ja muita rahapelejä käytettiin yhteiskunnan varojen hankitaan. Ensimmäisen lottoarvonnan järjesti tiettävästi keisari Augustus, tosin palkintona näissä rahan sijaan jaettiin orjia tai maata.
Varmaa tietoa siitä, kuka loton on keksinyt ei ole, mutta nykyisessä muodossa tunnettu lotto on kehitetty Ranskassa 1400-luvulla. Sen suosio kasvoi pikkuhiljaa ympäri maailman, valloittaen ensin Amerikan villin lännen saluunat. Varsinaisen läpimurron lotto teki 1900-luvulle tultaessa. Suomeen lotto rantautui vuonna 1971.
Jo ensimmäistä arvontaa Suomessa kerääntyi katsomaan miljoonayleisö. Ei mennyt kovin pitkään ensimmäisestä arvonnasta, kun jaettiin historian ensimmäinen täyosuma ja voittaja sai itselleen noin 345 000 markkaa.
Loton pelaaminen on helppoa ja jännittävää
Lotto löytyy nykyään vain muutaman klikkauksen päästä. Sitä on aivan yhtä helppo pelata netissä kuin perinteisestikin. Pelaamisen jälkeen ei tarvitse olla enää huolissaan, että kadottaisi lottokupongin, koska se pysyy tallessa pelisivustolla. Netissä pelattavista lotoista löytyy useita eri versioita.
Nettikasinoilla näistä löytyy hieman suppeampi tarjonta, mutta etenkin livepelaamisen yleistymisen myötä niiden määrä on nousussa. Se, kuinka lottoa pelataan, riippuu, minkälaisesta lotosta on kyse ja pieniä käytännön eroja on myös eri sivustojen välillä. Yleensä lottokupongin pääsee täyttämään pelisivustolla seuraavasti:
- Kirjaudutaan pelisivustolle, rekisteröidään pelitili ja tehdään ensitalletus
- Valitaan pelivalikoimasta lotto ja täytetään ruudulle avautuva lottokuponki
- Hyväksytään lottokuponki, joka veloitetaan pelikassasta
- Jäädään odottamaan arvontaa, joka suoritetaan joko välittömästi tai myöhempänä ajankohtana
Lottokuponki säilyy tallessa omalla pelitilillä arvontaan asti. Arvonnan jälkeen voi käydä tarkistamassa tulokset, ja mahdolliset voitot lisätään automaattisesti pelikassaan.
Lotto netissä – miten lottokuponki täytetään?
Olipa kyse vaikka ruotsalaisesta lotosta tai mistä tahansa muusta pelin versioista, kaikissa perusidea on sama. Lottokupongilla on useita eri numeroita, joista pelaaja pyrkii arvaamaan, mitkä niistä tullaan arpomaan. Valittavissa olevien numeroiden määrä vaihtelee eri lotoissa, samoin kuin niistä muodostuvat voittoluokat.
Panoksen arvoon lottokupongilla vaikuttavat seuraavat asiat:
- kuinka monelle riville panostetaan
- jokeri, hyödyntämällä tämän on mahdollista panostaa yhteen tai useampaan lisänumeroon
- järjestelmä, yhdellä lottokupongilla voi panostaa useammalle kuin yhdelle riville
- harava, lottokuponki johon kuuluu kaikki edellä mainitut
Eli käytännössä lottokupongille on mahdollista valita useita erilaisia yhdistelmiä. Normaali lottorivi muodostuu lotosta riippuen esimerkiksi viidestä päänumerosta ja kahdesta tähtinumerosta. Tätä lottoriviä voi muokata useilla eri tavoilla yllä olevien ominaisuuksien avulla. Tarkat ohjeet pelin pelaamiseen löytyy aina lottoa myyvältä pelisivustolta.
Miksi lotto on suosittu Suomessa?
Jo sanonta ”on lottovoitto syntyä suomalaiseksi” kertoo paljon siitä, kuinka suuri merkitys tällä rahapelillä on ollut suomalaiseen pelikulttuuriin kautta aikojen. Ensimmäinen lotto arvottiin aikoihin, jolloin saatiin voimaa arkeen unelmista ja tämän onnenpelin myötä joillakin oli mahdollista tehdä niistä totta.
Markkinoille on tullut satoja erilaisia rahapelejä, mutta mikään niistä ei ole noussut loton edelle. Edelleen se pieni jännitys, mikä on vatsanpohjassa arvonnan alkaessa, saa suomalaiset täyttämään lottokuponkeja viikosta toiseen.
Suosituimmat kansainväliset lotot
Loton ystäville löytyy useita mielenkiintoisia pelejä. Jokainen näistä on ainutlaatuinen versio tästä klassikosta, joten omille onnennumeroille on varmasti käyttöä. Suosituimmat kansainväliset lotot ovat:
- Powerball:
Powerbalissa valitaan viisi numeroa 1-69 väliltä ja yksi lisänumero 1-26 väliltä. Arvonta suoritetaan kaksi kertaa viikossa. - Eurojackpot:
Eurojackpotissa valitaan viisi numeroa 1-50 välillä ja kaksi lisänumeroa 1-10 välillä. Arvonta suoritetaan kaksi kertaa viikossa. - MegaMillions:
MegaMillionsissa valitaan viisi numeroa 1-70 väliltä ja yksi lisänumero 1-25 väliltä. Arvonta suoritetaan kaksi kertaa viikossa. - EuroMillions:
EuroMillionsissa valitaan viisi numeroa 1-50 väliltä ja kaksi lisänumeroa 1-12 väliltä. Arvonta suoritetaan kaksi kertaa viikossa.
Lottoarvontaa pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä netissä tai tulokset voi tarkistaa pian arvonnan päätyttyä pelisivustolta. Jos täysosumaa ei ole tullut, sen arvonta siirtyy seuraavaan arvontaan ja pienempiä voittoja jaetaan muutamia numeroita oikein arvanneiden kesken. Kun joku onnekas saa päävoiton itselleen, päävoitto palautuu alkuperäiseen ja pelaaminen alkaa niin sanotusti alusta.
Suurimmat voitot lotossa kautta aikojen
Lotto on tuonut Suomeen lukuisia voittopotteja koko historiansa ajan, kun sitä on arvottu. On kuitenkin muistettava, että kyseessä on onnenpeli, ja voittomahdollisuudet ovat äärimmäisen pienet. Silti ei koskaan kannata luopua unelmoinnista, sillä emme voi koskaan tietää, milloin onni saattaa kääntyä omalle kohdallemme. Ajatus mahdollisuudesta parempaan elämään saattaa olla se voima, joka houkuttelee suomalaisia osallistumaan tähän onnenpeliin.
Vuosi vuodelta lottojen voittopotit kasvavat. Luonnollisesti tämä herättää yhä useamman pelaajan huomion ja saa kokeilemaan, kuinka pitkälle omilla onnennumeroilla on mahdollista päästä. Markkinoille julkaistaan jatkuvasti uusia versioita tästä pelistä, joten mahdollisuuksia siihen on olemassa paljon.
Kautta aikojen suurimmat voitot lotossa on jaettu Eurojackpotissa. Tämä onnenpeli on muuttanut useamman suomalaisen elämän kerralla ja tehnyt heidän unelmistaan totta. Kolme suurinta Suomessa jaettua päävoittoa ovat olleet suuruudeltaan seuraavat:
1. 91,9 miljoonaa euroa (Eurojackpot)
2. 90 miljoonaa euroa (Eurojackpot)
3. 87 miljoonaa euroa (Eurojackpot)